Olen monia blogimaailman vertaisia tavannut, mutta en koskaan Eijaa. Silti minusta tuntuu kuin olisin menettänyt ystävän. 

Vielä kerran tulee päivä

kun en jaksa taistella.

Kerron kyllä milloin

se on koittava.

Niin kuin joku koputtaisi

hiljaa kotiovella,

silloin tiedän,

nyt on aika avata.

 

Pidä silloin hiljaa kiinni,

syliin hellään rutista.

Pidä kädestäni kiinni, lohduta.

Että voisin aivan hiljaa

huomaamatta nukkua,

että voisin luulla,

tulet mukana.

 

Sitten anna minun mennä,

kun on aika lähteä,

kerro kuinka unelmoimme

joka kevät yhdessä.

Silloin anna minun mennä,

kerro kevään linnuista,

kuinka kaunis onkaan taivas

kuinka kaunis uusi kesä ihana.

 

Toivon, ethän enää silloin

kannusta ja rohkaise.

Ethän pyydä, että jäisin elämään.

Säästä minut hiljaa vain:

irti päästä, olet vapaa lähtemään.

-Kaskinen-