Olen erilaisia keskusteluja ja blogeja lukiessani törmännyt siihen, että mitä sanotkin, aina sanot väärin. Toki on hyvä olla vain läsnä ja kuunnella, mutta on se nyt aika outoa, jos toinen kertoo että mulla on todettu syöpä ja sinä et sano siihen mitään. Mitä siihen voisi sanoa? Ainakin seuraavat ovat kuulemma väärin, vaikka itse olisin voinut sanoa juuri tällä tavalla:

Syövästä:
- Onneksi nykyään on hyvät hoidot. (ei kuulemma lohduta yhtään)
- Onneksi suurin osa paranee. (ei kuulemma tämäkään lohduta yhtään...aha)
- Onneksi sait sentään ns. kiltimmän syövän, eikä mitään agressiivista. (ei vertailusta ole mitään hyötyä, minusta on..)
- Onneksi se ei ole vielä levinnyt. (turha sitä on kuulemma tästäkään riemuita..)
- Olen pahoillani (tyhmästi sanottu kun ei se sanojan syy ole..)
 
Lapsen kuolemasta:
- Ei mikään voi olla kauheampaa kuin oman lapsen kuolema. (Mistäs tiedät kun sulla ei ole oma lapsi kuollut? No kerpele arvaan!)
- Otan osaa! (mihin? hautajaiskustannuksiin? et sinä voi suruani kantaa...)
- Olen pahoillani (sinunko syy se on?)
 
Tuntuu, että vaikka itse sairastan parantumatonta sairautta en osaa sanoa mitään oikein. Entäpä ihminen, jolla ei ole mitään kokemusta sairaudesta tai kuolemasta...