Täällä siis raportoidaan upeasta hotellistamme. Netti toki käytössä kuinkas muuten. Syöty on, samoin juotu, enemmän kuin runsaasti. Eilen poltimme ravintolaan 160e, tänään pistimme paremmakasi 275 eurolla. Mukavaa on ollut. Sen lisäksi hyvin hyvin opettavaista.

Perjantaina kun olin saanut siirrettyä itseni ensin täydessä ic:ssä Helsinkiin, ja rautatieasemalta vielä hotellille. Joka oli lähellä. Jopa kävellen. Jopa minun jalallani ;) Tutustuimme toisiimme hyvin hämärien arvausten avulla ja aika hyvin osuivat oikeaan vieraiden ihmisten arvaukset minusta! Siitä sitten pikkuhiljaa koulutuksellisemman ohjelman pariin: Tukihenkilön rooli. Siinä sitten oli pohtimista ja kyselemistä kerrakseen. Koulutustilana toimi upea kristallikruunuinen tila, jonka seinässä meitä seurasi, kukas muu kuin itse kirkkoherra. Herran silmien alla siis oltiin, kirjaimellisesti. Jotta ilta ei olisi ollut turhan nälkäinen. Siirryimme ravintolaan ihanien tacozien, ei siis tacojen vaan joidenkin muiden pariin. Ruoka maistui, juttu kulki. Koska joukkoomme kuului paikallisia oli toki  luonnollinen valinta, keskustassa kun asustelimme, siirtyminen helsinkiläiseen yöelämään. Laulu raikasi ja juomia kului eri nopeuksilla. Tultiinpa meille huomauttamaan, että menomme näyttää, miten se nyt oli, hauskalta :) Sitä se olikin! Enempää en paljasta kuin, että vilkkuvaloja ja tanssitankoja.

... sekä ei niin pirteä herääminen aina yhtä loisteliaalle hotelliaamiaiselle. Ruokaa lapoimme taas kiduksiin, kuin unohtaen edellisen illan mojovat annokset, joiden jälkeen olimme sanoneet paastoavamme useamman päivän! Koulutus jatkui heti yhdeksältä tasan ja joka iikka oli paikalla! Hyvä saavutus mielestäni. Psykologi-opettaja-psykologin kanssa kävimme läpi ihan tuttuja juttuja, mutta paljon oli uuttakin. Ja taas saatiin sitä aina yhtä ihanaa vertaistukea ja samalla kuulla toisten kokemuksia mm. infusomatin tippalaskureista ja oksennusvatien väristä, lääkärisetien ja -tätien huumorintajuun. Siinä sitten samalla piirustelun ohessa pohdimme potiaan kohtaamista. Koska taas vatsamme kurnivat (miten se on mahdollista??) päätimme siirtyä seisovanpöydän antimien pariin. Ja taas mätimme ruokaa kiduksiimme kuin ruokaa koskaan näkemättömät. Ruuan jälkeen sitä sitten sai miettiä niitä omia kokemiaan asioita, sillä siirryimme Meilahden sairaalan syöpäklinikkaan kuuntelemaan kuinka tukihenkilötoimintaa esiteltiin osastojen henkilökunnalle. Tuntui kyllä sekä "luennoitsijoiden" jutuista että osastolaisten vastaanotosta, että oikealla ja kaivatulla asialla ollaan. Kävipä päivystävä lääkärikin hieman meille juttelemassa ja kysymyksiimme vastailemassa. Ruokaa. Tutustuimme tietysti myös jo aiemmin mainitsemani elokuvan, menolippu Mombasaan kuvauspaikkaan (itseasiassa aulakohtaus on Turun Kirurginen sairaala, mutta osastokohtaukset) osasto numero seiskaan. Siellä oli menossa osaston ilmeen virkistäminen lahjoitusvaroin ja kyllä vielä keskeneräinenkin projekti näytti upealta! Sisustussuunnitelijoita ja Marimekon verhoja, vau.

Siirtyminen takaisin hotellille ja oman itsensä pohtiminen. Kyllä siinä oli monella tiukkaa miettiä niitä omia hyviä ja huonoja puolia. Mikä piirre kuului positiivisiin, mikä negatiivisiin ja mikä molempiin. Hieman ryhmätyötä, joka meillä tosin meni Turkkulaisten parissa kikattamiseen. Hyi Hyi meitä :)

Lisää ruokaa. Kunnon tex mexiä, ja suklaakakkua. Illan jatkumisesta kenties myöhemmin lisää, jos siinä vaiheessa olen enää raportoimassa. Onneksi palautteen jo kirjoitin!

Mukana menossa tietysti SYLVAn tapiirin lisäksi upea kirja Rinta Rinnan. Suosittelen kaikille ja meneehän siitä muutama pennonen (liian vähän) myös rintasyövän ehkäisyyn ja hoitoon.