Aivokasvain nujersi miehen, mutta runot elävät aina.

Jälkeenpäin

Haavet kirvellen
istun meren rannalla
yksin ja katselen.
Nyt ymmärrän paremmin
kivuliasta kulkuamme:
vasta tyynen tultua
erottuvat karikot.

Emme me koskaan
tyyntä toivoneet.
Tuulta me toivoimme
ja mustat liput 
tuulessa liehumaan.

Kirvelkää, silmäkulmat!
Ei löydy minusta silti
ankkuripaikkaa
katumukselle.