Vaikka kyseessä oleva juttu onkin kertomus miltä tuntuu saada erityislapsi, sopii se minusta myös sairastumiseen vakavaan sairauteen. (Kursiivilla kirjoitetut ovat siis omia kommenttejani)

Muutos lentosuunnitelmaan

"Minua pyydetään usein kuvailemaan millaista on kasvattaa vammaista lasta, jotta ihmiset, joilla ei ole tätä ainotlaatuista kokemusta, ymmärtäisivät ja voisivat kuvitella miltä se tuntuu. Se on jotain tällaista:

Kun odotat lasta, se on kuin suunnittelisi ihmeellistä lomamatkaa Italiaan. Ostat nipun opaskirjoja ja teet ihania suunnitelmia. Colosseum. Michelangelon David. Gondolien Venetsia. Ehkä opettelet joitain käteviä italialaisia sanontoja. Kaikki se on hyvin innostavaa. Yleisesti lapsesta asti suunnitellaan että kenen kanssa mennään naimisiin ja miten monta lasta saadaan. Näihin asioihin käy oppaaksi ensin nuortenlehdet Suosikista Mixiin ja myöhemmin naistenlehdet. 

Kuukausien innokkaan odotuksen jälkeen suuri päivä vihdoin koittaa. Pakkaat laukkusi ja lähdet matkaan. Useita tunteja myöhemmin lentokone laskeutuu. Lentoemäntä tulee ja sanoo: - Tervetuloa Hollantiin! Sinulla on syöpä sopii myös latistamaan hyvän tunnelman. 

- Hollantiin?! Kuinka niin Hollantiin? Varasin paikan Italiaan menevään koneeseen. Minun pitäisi olla Italiassa. Koko elämäni olen unelmoinut pääseväni sinne. Minunhan piti opiskella hyvä ammatti ja hankkia perhe ja talo ja koira ja kissa ja ansaita rahaa ja...

Mutta lentosuunnitelmaan on tullut muutos. Kone on laskeutunut Hollantiin, ja sinne sinun on jäätävä.
Tärkeintä kuitenkin on se, ettei sinua ole viety mihinkään hirveään, inhottavaan, likaiseen paikkaan, jossa on kauheita tauteja ja nälänhätää. Olet tullut vain erilaiseen paikkaan. Pääasia on että olet hengissä, pystyt ainakin vielä liikkumaan, näkemään ja kuulemaan.

Niinpä sinun on mentävä ostamaan uusia opaskirjoja. Sinun on opittava aivan uusi kieli ja kohtaat joukon uusia ihmisiä, joita et muuten olisi koskaan tavannut. Opas sinulle joka saat sytostaattihoitoa, mitä hittoa edes on sytostaattihoito, lymfosyytit, trombosyytit, vena subclavia, positroniemissiotomografia... Mihin ihmeeseen tarvitsen hoitotiimiä: fysioterapeuttia, toimintaterapeuttia, hematologia, onkologia, radiologia muista logeista puhumattakaan. Ainut -loki mikä puuttuu on lokikirja, jokin josta voisi lukea mitä olisi odotettavissa, aivan kuin laivoissa.

Se on vain erilainen paikka. Se on vähemmän loistelias kuin Italia ja elämänrytmi on hitaampi kuin Italiassa. Mutta oltuasi siellä jonkin aikaa, saatuasi hengityksesi tasaantumaan, katsot ympärillesi ja huomaat, että Hollannissa on tuulimyllyjä ja tulppaaneja, Holannissa on jopa Rembrandtin maalauksia. Joo ja TYKS:n T-sairaalassa lasikatto.. Jee! Kanttiinissa lihapiirakoita.

Mutta kaikki tuttavasi ovat tohkeissaan Italian matkoistaan ja he kerskailevat kuinka ihanaa heillä siellä oli. Ja lopun elämääsi sanot: -Niin, sinne minunkin piti mennä. Sitä minä olin suunnitellut. Eikä se kipu haihdu koskaan, ei koskaan pois, koska unelman menettäminen on hyvin, hyvin merkittävä menetys.

Mutta jos elät elämäsi surren sitä tosiasiaa, että et päässyt Italiaan, et ehkä milloikaan ole vapaa nauttimaan niistä hyvin erityislaatuisista, hyvin ihastuttavista asioista, joita Hollanti tarjoaa."

Emily Perl Kingsley