Olen yksin kotona. Jääkiekon loppuhetket näin, samoin Lordin julistamisen finalistiksi. Toisaalta oli mukavaa olla hetken taas ylpeä omasta maastaan, toisaalta tuntui haikealta. Jotenkin on jäänyt tästä maailman rytmin kyydistä. Oma elämä on syklejä, annoksia, verikokeita, tutkimuksia. On MM-kisat ja euroviisut vaihtuneet CHOP:iin, MRI:hin, TT, CT, TVK... jne

Jotenkin kestin sen pahoinvoinnin. Siihen osasin varautua. Samoin hiusten harvenemisen jne. Mutta nyt alkaa käydä tuskaiseksi, varsinkin yksin istuessa ja miettiessä. Suu on aivan rakkuloilla ja rikki, nokkosrokko kutisee ympäri kehoa, vatsa toimii ainoastaan sappiripulin muodossa (ja kuinka hyvää se tekeekään limakalvoille), kortisoni virkeyttää ja nälättää, sormia pistelee, toiseelta nukuttaa aivan kamalasti, mutta on liian virkeä nukkuakseen. Silmät särkevät. Kamalinta on kuitenkin kipu. Kova helvetillinen luukipu. On kuin joku repisi luita eri suuntiin. Huh!

Nyt yritän selvitä nukkumaan taas kerran.