Nyt se on taas todettu. Iso osa niin sanottujen opetussairaaloiden työstä menee suorastaan Mengelemäiseen kiinnostukseen ihmisten elimistöstä ja sen toiminnoista. Turhaa ihmisten satuttamista, turhia tutkimuksia ja aivan turhia, suorastaan sadistisia ohjeita tutkimuksiin saapuville. Tämän olen todennut empiirisenä tutkimuksena itseni ja satojen hoitamieni potilaiden kohdalla.

Suomessa tehdään useita tutkimuksia potilaan ollessa hereillä ja vailla minkäänlaista lääkitystä, vaikka samainen tutkimus tehdään jopa muissa pohjoismaissa kevyessä "humautuksessa"/nukutuksessa. Myös suomalainen kivunhoito on ala-arvoista, kuten olen jo aiemmin todennut.

Kun on kyse tutkimustyöstä tai opetuksesta, ei potilaalla ole niin väliä. Kunhan saadaan hyvä julkaisu tai oppimistapaus aikaiseksi. Usein hoidosta ja tutkimuksesta puuttuu ajatus siitä, että teon kohde on ihminen ja hänellä on oikeus hyvään, inhimmilliseen ja mahdollisimman kivuttomaan hoitoon.

Erittäin pieni osa lääkäreiden koulutuksesta koskee potilaan kohtaamista, potilaan tukemista ja potilaan kanssa keskustelua. Jotain suomalaisen lääkärikunnan tasosta kertoo myös se, ettei minkäänlaisia soveltuvuuskokeita ole, opiskelijoiden taustoja ei tutkita ja opiskeluoikeuden menetykseen ei riitä edes huumausainekaupat, sairaalan vakava uhkailu tai lääkärinä esiintyminen (tai 7 kk ehdollinen vankeus). Ei tosin naapurimaassamme Ruotsissa sen paremmin mene, opiskelemaan on nimittäin valittu uusnatsismista vankeutta saanut opiskelija.

Lottovoitto syntyä mihin tahansa muualle kuin Suomeen.