Kateus. Toinen seitsemästä kuolemansynnistä. Toisiksi vakavin?

Syyllistyn siihen päivittäin. Ympärilläni ihmiset elävät, nauttivat, rakastuvat, saavat lapsia ja ennen kaikkea ovat terveitä. Miksi minulla ei ole oikeutta siihen? Miksi minulta kielletään se?

Miksi joku saa toista, ja toinen ei. Miksi joltain viedään kaikki?

Viikonloppuna minulta kysyttiin inhokki-lausahdusta. Vastaus tuli nopeasti jostain todella syvältä: Jumala ei anna enempää kuin jaksaa kantaa. En koskaan lakkaa pohtimasta oman uskoni pohjalta sitä, miksi sitten ihmiset väsyvät matkalla ja sortuvat ikäviin tekoihin, jos heille ei kerran ole annettu enemmän kuin he jaksavat kantaa.

Olen kateellinen jopa kaupan kassalle, tai bobcatin kuskille. He voivat käydä töissä ja elää elämäänsä rauhassa. Heidän elämäänsä ei varjosta jatkuva sairastelu. Mutta huomaavatko he kuinka onnellisia ovat? Eivät tosiaan. Ensin mainittua saattaa nyppiä työkaverit tai sunnuntai-aukiolot, jälkimmäistä jatkuva lumipyry tai liian pienet kalsarit. Ei sitä vain osaa ihan oikeasti, vaikka se klisee onkin, nauttia asioista, ennenkuin ne viedään.

Mutta mikä kuudes kuolemansynti? Siihen taisin syyllistyä tässä kirjoituksessa.

Oikein kaunista viikonloppua teille kaikille, jotka käytte lukemassa. Kiitos kun olette olemassa, vaikken sitä osaakaan suoraan aina sanoa.