"Kun odotat lasta, se on kuin suunnittelisi ihmeellistä lomamatkaa
Italiaan. Ostat nipun opaskirjoja ja teet ihania suunnitelmia.
Colosseum. Michelangelon David. Gongolien Venetsia. Ehkä opettelet
joitain käteviä italialaisia sanontoja. Kaikki se on hyvin
innostavaa. Kuukausien innokkaan odotuksen jälkeen suuri päivä
viimeinkin koittaa. Pakkaat laukkusi ja lähdet matkaan. Useita
tunteja myöhemmin lentokone laskeutuu. Lentoemäntä tulee ja sanoo: -
Tervetuloa Hollantiin! -Hollantiin? Kuinka niin Hollantiin? Varasin
paikan Italiaan menevään koneeseen. Minun pitäisi olla Italiassa.
Koko elämäni olen unelmoinut pääseväni sinne. Mutta
lentosuunnitelmaan on tullut muutos. Kone on laskeutunut Hollantiin
ja sinne sinun on jäätävä.
Tärkeintä on kuitenkin, ettei sinua viety mihinkään hirveään,
inhottavaan, likaiseen paikkaan, jossa on kauheita tauteja ja
nälänhätää. Olet tullut vain erilaiseen paikkaan.
Niinpä sinun on mentävä ostamaan uusia opaskirjoja. Sinun on
opittava aivan uusi kieli, ja kohtaat joukon uusia ihmisiä, joita et
muuten koskaan olisi tavannut.
Se on vain erilainen paikka. Se on vähemmän loistelias kuin Italia,
ja elämänrytmi on hitaanpaa kuin Italiassa. Mutta oltuasi siellä
jonkin aikaa, saatuasi hengityksen tasaantumaan, katsot ympärillesi
ja huomaat, että Hollannissa on tuulimyllyjä ja tulppaneeja,
Hollannissa on jopa Rembrantin maalauksia.
Mutta kaikki tuttavasi ovat tohkeissaan Italian matkoistaan ja he
kerskailevat, kuinka ihanaa heillä siellä oli. Ja lopun elämääsi
sanot: Niin, sinne minunkin piti mennä. Sitä minä olin suunnitellut.
Eikä se kipu haihdu koskaan, ei koskaan, pois, koska unelman
menettäminen on hyvin hyvin merkittävä menetys.
Mutta jos vietät elämäsi surren sitä tosiasiaa, että et milloinkaan
päässyt Italiaan, et ehkä milloinkaan ole vapaa nauttimaan niistä
hyvin erityislaatuisista, hyvin ihastuttavista asioista, joita
Hollanti tarjoaa."

-Emily Pear Kingsley: Welcome to Holland-