Tiedän keltaisen lehdistön aina suurentelevan ja jopa vääristelevän asioita, mutta on tämä silti kamalaa luettavaa (IL 22.5.2010) :

Laura kuoli lähes tasan vuosi sitten. Kuolema ei ollut helppo. Elämänsä viimeiset tunnit hän haukkoi henkeä sinipunaisena.

 Laura sairasti aggressiivista rintasyöpää, joka vei elämänhaluisen naisen 42-vuotiaana. Lauran äiti Arja Leväinen oli tyttärensä vierellä, kun lähdön aika tuli.

- En pysty kuvaamaan, millaiset tunteet sisällä pyöri. Oli hirvittävää nähdä, kuinka tyttö repi ilmaa sisäänsä kaulasuonet kovina ja haroi käsillään. Pyysin lääkäriä nukuttamaan Lauran kevyesti, jotta lähtö olisi inhimillisempi. Päivystävä lääkäri kävi katsomassa, ilmoitti tutkivansa paperit, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulunut mitään.

Lauraa hoidettiin Etelä-Karjalan keskussairaalassa Lappeenrannassa. Johtajaylilääkäri Esko Hussin mukaan sairaalalla on kipupoliklinikka ja ympärivuorokautinen anestesiapäivystys, joten apua on saatavissa. Hän epäilee, että Lauran tapauksessa oli kyseessä jonkinlainen tietokatkos.

- Kuulostaa huolestuttavalta, tällaista ei saisi päästä tapahtumaan.

Asenteissa on korjattavaa

Helsinkiläisen saattohoitoon erikoistuneen Terhokodin johtaja Juha Hänninen ei ihmettele tapahtunutta. Hän sanoo suoraan, että Suomi on Euroopan häntäpäässä kivunlievityksessä ja saattohoidossa. Lääkityksen määrittely ei onnistu sairaaloissa tiedon ja taidon puutteen takia.

- Tuntuu, että asenteissa on vikaa. On selvää, että tukehtuminen ei ole arvokas tapa kuolla.

Kuolemaa odottavan potilaan oloa voidaan helpottaa monin tavoin: morfiinijohdannaisilla, puudutteilla ja neurokirurgisin toimin. Tuskien helpottamiseksi potilas on mahdollista myös vaivuttaa kevyeen sedaatioon eli nukuttaa.

Saattohoitoa tarvitsevat muutkin vakavasti sairaat kuin syöpäpotilaat. Se voi olla tarpeen esimerkiksi keuhkoahtaumatautia sairastaville, vakavasta sydämen vajaatoiminnasta kärsiville ja neurologisia sairauksia, kuten ALS- tai MS-tautia sairastaville.

Norjassa asiat järjestyksessä

Tuoreimmassa Lääkärilehdessä Hänninen ja osastonylilääkäri Eero Vuorinen Kymenlaakson keskussairaalasta kirjoittavat, että Suomessa saattohoito ja lääkitys on sattumanvaraista. Hoidon taso vaihtelee sairaaloittain ja alueittain. Saattohoitoa ei ole virallisesti organisoitu.

Vuorisen mukaan sairaaloihin pitäisi saada omat saattohoitoyksiköt ja saattohoitosuunnitelmat. Hän muistuttaa, että kyse ei ole niinkään rahasta, vaan toimintojen uudelleenjärjestelystä ja vastuiden selkiyttämisestä.

Suomessa on neljä säätiöiden ylläpitämää saattohoitokotia ja Tampereella toistaiseksi maan ainoa varsinainen palliatiivisen eli oireenmukaisen hoidon yksikkö. Joissakin terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on saattohoito-osastoja tai -huoneita.

Suomessa saattohoitoa tarvitsevia potilaita on arviolta noin 15 000. Saattohoitokodeissa varsinaisia hoitopaikkoja on vain 70-80 potilaalle. Noin puolet saattohoitoa tarvitsevista on kotihoidossa.

Hännisen ja Vuorisen mielestä Suomessa pitäisi ottaa oppia Norjasta. Siellä joka kunnasta löytyy lääkäri ja sairaanhoitaja, jotka osaavat auttaa kuolemaa lähestyvää potilasta. Isommissa sairaaloissa ovat oireenmukaisen hoidon yksiköt ja konsultaatiotiimit. Yliopistosairaaloissa huolehditaan alan opetuksesta ja tutkimuksesta. Niiden yhteydessä sijaitsevat myös saattohoitokodit.