Taas on päivittäminen kestänyt. Elän elämääni päivä kerrallaan. Rauhallisissa merkeissä. Itkemistä riittää edelleen, yllättävää kyllä. Miten voin edelleen olla katkera? Jotenkin vaan on kummallista olla elossa, muttei kuitenkaan tuntea elävänsä. Jokaista hetkeä ja askelta varjostaa kuitenkin menettämisen pelko ja tuska. Joskus nämä asiat ovat enemmän pinnassa, toisinaan taas eivät.

Töissä olen jaksanut jotenkuten. Välillä paremmin välillä huonommin. Vapaapäivinäni joudun aina käymään sairaalassa, mitä vapaapäiviä ne semmoiset ovat? Eilenkin ensin verikokeissa, sitten tiputuksessa ja lääkärillä. Neljän tunnin koulutus vielä työn puolesta päälle. Veti kyllä voimat aika loppuun. Itseasiassa vielä kun koulutuksen aihe oli hoitajan henkinen jaksaminen, nauratti  :) Työkaverin äiti sairastaa muuten samaista sairautta kuin minä, onneksi ei yhtä agressiivista kuitenkaan. Silti työkaveri on paniikissa.

Eilen tienasin rahaa osallistumassa syöpäkipua koskevaan puhelinhaastatteluun. Hassua.