Nyt on taas aikaa hieman kirjoitella blogiin. Olen nukkunut kaiken ajan, minkä vaan olen saanut. Ihan rättipoikkiväsynyt. Jalka, väsymys ja uutena tuttavuutena hillitön selkäsärky vaivaavat. Ja kiirus.

Maanantaina oli avoimen ammattikorkeakoulun kirjallisilla töillä jo kiire. Kuitenkaan en ollut niihin tarpeeksi älykäs, joten tehtävät tulivat bumerangina takaisin muotoseikkojen vuoksi. Ja noinkin pieni asiaa saa harmistumaan. Yksi tulikivenkatkuinen viesti ja tarpeeksi purnausta, niin helpottihan se hieman. Työ uusiksi hammasta purren ja läpihän se meni onneksi.

Tiistaina oli vuorossa Oulun suklaayhdistys ry:n Turun etäryhmän suklaan maistelu. Itse olin emäntänä, joten pakkasin seitsemän erilaista suklaata sokkomaistelua varten numeroituihin rasioihin. Lähes kaikki suklaat olivat minä mukaanlukien ryhmälle vieraita, joten saimme aikamoisen arviointirysän aikaiseksi www-sivuille. Mutta hauskaa oli.

Keskiviikkona oli iiiihan pakko päästä Hulluille Päiville, vaikka olin loputtoman väsynyt ja kipeä. Paljoakaan en ostettavaa löytänyt, mutta muutaman helmen. Kuten äitienpäivälahjaksi Jamie Oliverin- mukin ja askartelusetin. Ja kahvittelu on aika hyvässä seurassa mukavaa!

Torstaina oli vuorossa Marttojen Suolaista juhlapäivään- kurssi. Nuorimpiahan me ystäväni kanssa olimme ja hiukan ulkopuolisenoloisia, mutta mukavaa oli. Ja uusia reseptejä opin. Ainakin upean boolin ja katkarapukolmioleivät! Nam! Kuviakin olisi kännykässä, pitääkin siirtää päivänä jonain.

Perjantaina vielä oli nilkkatuen sovitus. Todella huonoa palvelua ko. liikkeeltä tosin. Sain kaupungilta maksusitoumuksen ja olin mittojen otossa tässä liikkeessä 8.3. tuen saan nähtävästi ensi perjantaina, eli 23.4! Ihmiselle elintärkeä, liikkumisen mahdollistava apuväline ja minua odotutetaan kuusi viikkoa! En olisi pärjännyt ilman äidin rahallista apua, jolla ostin omalla kustannuksella pohjalliset (300 e) ja väliaikaisen nilkkatuen (105 e) Toivotaan nyt että nilkkatuesta tulisi edes hyvä..

Viikonloppu onkin sitten kulunut vain ja ainoastaan nukkuessa ja syödessä. Eilen kävimme upeassa ravintolassa syömässä aivan mahtavaa ruokaa. Rakkaudella tehtyä ja taivaallista makujen sinfoniaa, loistavaa palvelua ja ystävällisiä ihmisiä. Eikä hintakaan tosiasiassa ollut paljoakaan ABC:tä suurempi. Nam! Hyvä ruoka - parempi mieli.