Minut kutsutaan sisään yllättävän nopeasti. Hoitaja on myötätuntoisen oloinen, jotenkin surullinen. Tietääkö hän jotain mitä minulle ei ole kerrottu? Käskee riisumaan paidan ja silmälasit, mietin mitä on edessä, jos ei saa silmälasejaankaan pitää. Tutkimuspöytä on kova ja kapea. Pää alaspäin - ei mikään miellyttävin asento. Hoitaja poistuu ja jään yksin, vailla paitaa, peitteestä puhumattakaan. Iho nousee kananlihalle, enemmän kylmyydestä vai pelosta? -sitä en tiedä.

Tuijotan epätasaista kattoa, välillä käteni hakeutuu uudestaan ja uudestaan kaulalleni, jossa taas kerran on pahan ilmentymä, suuri imusolmuke. Tuntuu että välillä torkahan odottaessani selvyyttä.

Lääkäri on nopea ja hiljainen. Kiertää ja kaartaa kaikki muut paikat ensin, vasta sitten anturi pysähtyy
patille kaulallani. Ykskantaan lääkäri ilmoittaa sen olevan epänormaalin näköinen.

Ennen kuin ehdin sen enempää mitään sanoa, on kaulaani tuikattu neula. En tiedä kumpi sattuu enemmän. Näyte vai sen vastaus.