Olen alkanut pelätä yksin kotona olemista. Pelko on kamala tunne, ja se syö ihmistä. On vaikea toimia, kun pelottaa. Mitä jos tapahtuu jotain? Löydetäänkö minut sitten verokarhun vainuttua maksamattomia laskuja (toki tämä vaatisi asuinkumppanin piiiitkää lomaa...) tai hajun perusteella.. örms.

Äsken sain kamalan nenäverenvuodon. Tuli sitten päällystettyä koko vessa, eteinen seinineen ja myös toki eteisen matto verellä. Siinä sitten sai miettiä kuinka helppoa ihmisen tappaminen on, mutta kuinka vaikeaa on päästä verestä eroon. Se julmuri kun hyytyy köntiksi ja tukkii viemärit. Haju myös on niin kuvottava, että sen kanssa olisi vaikea elää. Veren pesemisestä matosta minulle tuskin tulee kokemusta, sillä se matto on tainnut kohdata loppunsa syöpäsairaan avustuksella.

Mutta itse aiheeseen: pelkoon. Pelkoja on monenlaisia. Käärmeen pelkoa, koirapelkoa, pelkoa sairaudesta, kokonaisvaltaista ulkoilman tai vaikkapa veden pelkoa. Yksi asia kuitenkin näille on yhteistä: invalidisointi. On jännää kuinka paljon pelko vaikuttaa normaaliin elämään. Toki joissain tilanteissa se on hyväkin, niin sanottu terve suojeluvaisto (pääkallo pullon kyljessä ei voi tarkoittaa hyvää..)

Joka päivä yksi vanhus tekee itsemurhan ja miksi? Yksinäisyys syö.